Käsi kauniin tekee

Tutkija Seija Kojonkoski-Rännälin Käsin tekemisen filosofia (Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos 2014) pyrkii kiteyttämään  käsitöiden merkitystä ja niiden tekemistä filosofisena kysymyksenä.

Kirja on ollut kevätkesästä lähtien lainassa Mallelta, Näpsän rehtorilta Marja-Leena Seilolta. Hän varoitti etukäteen, että Kojonkoski-Rännälin tekstiä on hyvä lukea pieninä haukkapaloina.

Monet teoksen ajatukset ja kiteytykset herättivät minussa vastakaikua nimenomaan tässä päättötyön tekemisen loppuvaiheessa. 

Käsityöt ja kädentaidot ovat minulle elämäntapa. Tärkeä osa niiden viehätystä liittyy työn tekemisen kehollisuuteen: koko kroppa ja kaikki aistit ovat mukana prosessissa. Ja tämä tekeminen lepuuttaa minussa  aivojen ja mielen alueita, joita jumppaan työpäivän aikana muilla tavoin.

Aiemmin puhuttiin johdonmukaisesti käsitöistä. Työ-liitteen vuoksi siihen liitettiin siis velvoittaminen, joka liittyi tarve-esineiden valmistamiseen tiettyyn tarkoitukseen tai töiden tekeminen toimeentulon varmistamiseen. 

Nyttemmin puhutaan käsitöiden sijasta usein laajemmin myös kädentaitojen monipuolisesta harrastamisesta. 

Kimmoke kädentaitoihin tulee tällöin jostakin aivan muusta kuin tarpeesta tehdä jo muutoinkin tavaroiden täyttämään maailmaan uusi käyttöesine. 

Kädentaitojen harjoittaminen tähtää mielestäni  hyvinvoivassa länsimaisessa ajattelussa pikemminkin näyttöesineiden tekemiseen.

Olen huomannut tämän aivan konkreettisesti omassa käyttäytymisessäni: kun tapaan pitkästä aikaa ystävääni, jonka tiedän olevan itsekin kiinnostunut käsitöiden tekemisestä tai joka suhtautuu muutoin uteliaasti kaikkeen itse tehtyyn, esittelen yleensä hänelle ylpeänä uusimpia aikaansaannoksiani.

Ahaa-oivalluksen myös Näpsän päättötyön prosessin merkityksestä koin kohdassa, missä Kojonkoski-Rännäli kuvaa käsityötä tekijäänsä ja tuottamista kehittävänä tekemisen tapana.

Erityisen arvokasta käsityön tekeminen on kasvatuksellisessa mielessä silloin, kun se on niin sanottua kokonaista käsityötä. 

Tällä Kojonkoski-Rännäli tarkoittaa sitä, että käsityön tekijä hallitsee ja tekee koko prosessin itse. Sama henkilö sekä ideoi, suunnittelee, toteuttaa suunnitelmat että myös arvioi prosessin ja sen tulokset. 

Prosessin eri vaiheissa hänen persoonalisuutensa kaikki alueet aktivoituvat vuorollaan. Näin sekä hänen luovuutensa ja älyllisyytensä sekä fyysinen ja motorinen olemuspuolensa toimivat ja harjaantuvat käsitötä tehdessä tehokkaasti. (Rännäli 2014, 50.)

Näpsän lopputyössä ja kaikessa käsillä tekemisessä on minulle kyse myös oman luonteen, vajavaisuuksien ja taitojen haastamisesta ja tarpeen mukaan myös tietystä oman minän kurmuuttamisesta ja epämukavuusalueella olemisesta:

Opinpas, osasinpas, pystyinpäs, ähäkutti.

Kojonkoski-Rännäli kirjoittaa: 

Tekemisen prosessi on tekijälle tärkeä, mutta niin on myös tuon prosessin ulkoinen tulos, tuote tai teos. Hänen luovuutensa, kykynsä ja taitonsa tulevat esiin niissä molemmissa.

Monet käsityötuotteet, jotka aikanaan tehtiin käytännön elämää palvelemaan, muuttuivat aikojen kuluessa teoksiksi, jotka koetaan taiteena. 

                                   * * * * *

Minulla ei ollut mitään välitöntä tarvetta tehdä oma henkilökohtainen huoneentaulu. 

Pärjäisin varmasti vallan mainiosti ilmankin sitä.

Mutta työn tekeminen on ollut minulle terapeuttista, palkitsevaa ja osunut myös sellaiseen ammatti-identiteetin vaiheeseen, jossa on ollut hedelmällistä saada aikaan konkreettinen teos asiasta, joka minua askarruttaa – ei päivittäin, mutta kuitenkin toistuvasti.

Huoneentauluni ei varsinaisesti huuda sanomaansa.

Sen voi ajatella olevan  lakoninen toteamus, jopa vähän alistunut sellainen. 

Olen työskennellyt jo yli 30 vuotta alalla, jossa ei ole liiemmin kollegoita, joiden kanssa tuulettaa jatkuvasti päätään ja ajatuksiaan.

Työ on yksinäistä, usein puurtamista ja välillä myös – kuvaannollisesti –  pään seinään hakkaamista. 

Ilman henkilökohtaista paloa ja innostusta työn tekemisestä tuskin tulisi mitään. 

Sisäinen kipinä, punainen lanka, motivaatio työn tekemiseen, on kaiken edellytys. 

Sitä ei saa horjuttaa sekään, että en aina tiedä, millaiset ansiot kertyvät apurahakauden tai jonkun isomman hankkeen rahoituksen päätyttyä.

Henkilökohtaisen huoneentauluni kautta oivallan tekeväni myös yhdenlaista lastenkirjapolitiikkaa:  valitsemani kirjallisuuden alue saa valtamediassa entistä vähmmän huomiota, alan asiantuntijoiden määrä vähenee, kun erikoisasiantuntemukselle ei ole enää kysyntää.

Ja hieman toisesta vinkkelistä valitsemani huoneentaulun viesti pätee myös käsitöiden tekemiseen.

Ilman omintakeisia käsitöitä ja kädentaitoja maailma olisi varsin  yksititotinen paikka.

Kojonkoski-Rännäli  siteeraa taiteen kokemuksellisuutta tutkineen John Deveyn ajatusta käsityön ja taiteen yhtymäkohdista:  monet käsityötuotteet, jotka aikanaan tehtiin käytännön elämää palvelemaan, muuttuivat aikojen kuluessa teoksiksi, jotka koetaan taiteena. 

Tätä kautta huoneentauluni liittyy  myös osaksi nykyistä käsityöaktivismin (engl. craftivism) ketjua. 

Hellettä pakoon salaiseen puutarhaan

Punaista helmilankaa ei löytynyt Tampereelta lainkaan, joten sitä piti tilata lisää netin kautta.


Lankaa odotellessa Taito-lehden Salainen puutarha on jo edennyt näin pitkälle.

Malttamattomana ihmisenä en todellakaan kykene odottamaan syksyn lehtien kuva-aiheiden uusia kirjontaohjeita, joten eri kuva-aiheet täyttyvät omilla pistoilla.

Kun kirjonta ottaa kantaa

Pehmeetä touhua - Nordic Outsider Craft Suomen Käsityön museossa Jyväskylässä 2.12.2018 asti, os. Kauppakatu 25. Avoinna ti-pe, su klo 11–18, maanantaisin suljettu. 

Lastenkirjallisuudessa jotkin teemat roihahtavat ilmiöksi yht äkkiä. Jostakin aiheesta, jota ei ole aiemmin käsitelty juuri lainkaan, ilmestyy monta toteutusta. 

Selitän tätä osittain sillä, että lastenkirjallisuuden tekijät seuraavat keskimääräistä valppaammin ajan ilmiöitä ja tarttuvat niihin aikuistenkirjojen tekijöitä nopeammin.

Sama pätee toisinaan myös käsityötekniikoiden moderneihin variaatioihin.

Helsingissä toimii esimerkiksi Radikaalit pistot –ryhmä, joka on päivittänyt perinteisen ristipistokirjonnan uudelle vuosituhannelle. Kyse on craftivismista, jossa poliittisia kysymyksiä käsitellään esimerkiksi neulomalla, virkkaamalla ja kirjomalla. 

Loviisan Sanomissa uutisoitiin Linnea Saaritsin  Loviisassa pitämästä näyttelystä. Saarits käyttää materiaalinaan kirpputoreilta löytämiään vanhoja liinoja, joihin kirjoo ajankohtaisia, kantaaottavia lauseita. 

Hän poimii lauseita laulujen sanoituksista, lehdistä tai kuulemistaan keskusteluista. Olennainen valinnan kriteeri on, että ne tekevät Saaritsiin vaikutuksen jollain tasolla. Yksi näyttelyssä esillä olleista töistä otti kantaa Loviisassa näyttelyn alla ajankohtaiseen pakolaisten karkotukseen: ”Stop deportations.”

Saaritsin ahaa-oivallus kirjontatekniikan tajunnan räjäyttävästä vaikutuksesta kolahti minuun erityisesti:

"Fiilis oli sama kuin pienenä lukemaan oppiessa. Maailma avautui ja ajattelin, että nyt voin tehdä mitä vain. Se oli todella inspiroivaa. Tajusin, että voin tällä tekniikalla tehdä kaiken.

Pidän sanojen ja kuvien yhdistelemisestä. Sanat ovat minulle tärkeitä".

Radikaalit pistot –ryhmä järjestää myös tulevana viikonloppuna Ruisrockissa työpajoja. 

Ajatus tuntuu hauskalta: kesken rock-konsertin voi tulla meditoimaan kantaa ottavan kirjonnan pariin!    

Myös Helsingin Sanomat uutisoi Taitoliiton vuoden käsityötekniikasta ja haastatteli ristipistoharrastaja Aikku Meuraa, joka kirjoo feministisiä ja muita yhteiskunnallisesti kantaaottavia ajatuksia töihinsä. 

Radikaalien tai kumouksellisten ristipistotöiden ajatuksena on Meuran mielestä yhdistää historiallinen käsityötekniikka ja julkistaa sen kautta uutta viestiä: Usein näistä radikaaleista ristipistotöistä voi löytää esimerkiksi sukupuolinormeihin liittyvää kantaaottavuutta tai poliittista sanomaa.

Suomen Käsityön museossa on ollut craftivisminäyttelyitä aiemmin viime vuonna ja joulukuun alkuun saakka on avoinna myös Pehmeetä touhua  – Nordic Outsider Craft –näyttely, joka näyttää, mitä tapahtuu, kun ”käsityö ei pysy kuosissaan, vaan villiintyy teknikoiden ja materiaalin iloitteluksi”. Näyttelyyn on koottu Suomesta ja muista pohjoismaista pehmeiden kädentaitajien ITE-taidetta. 

Magnus Östlingin ristipistotaulut ovat postikorttia pienemmpiä tiivistyksiä
Ruotsin eri maakuntien leimallisista piirteistä. Kuva PHH.

Esimerkiksi ruotsalainen Magnus Östling on tehnyt pikkuruisia ristipistotöitä Ruotsin eri maakuntien ominaispiirteistä. 

Matti Rauhaniemi on sananmukaisesti vääntänyt rautalangasta aforismeja: ”Ole oma itsesi. Ole monsteri. Ole optimisti”. 

Mukana on myös tunnettuja lastenloruja ja laulun tekstejä.

 Matti Rauhaniemen rautalanka-aforismit piirtyvät myös varjoina seinille.
Keskellä Oli ennen Onnimanni -runo. Kuva PHH.

Outi Silfvenius on forssalainen tekstiilitaiteilija, joka teki elämäntyönsä Finlaysonin tehtaan ateljeessa kangasmallien suunnittelijana. Eläköitymisensä jälkeen hän on pitänyt Forssassa lukuisia näyttelyitä käsitöistään.

Tammikuussa 2018 kävin hänen Forssan Luontomuseoon pystyttämässään Zachris Topeliuksen juhlavuoden näyttelyssä. 

Topelius-teeman kupeessa oli myös Outin käsitöitä. Huomioni kiintyi heti trykkityyki -kankaaseen kirjottuun kaksipuoliseen seinävaatteeseen.

"Uskalla. Uskalla elää tänään huomista varten. Ota oppia eilisestä. Unohda."
Tekstiilitaiteilija Outi Silfveniuksen 1970-luvulla kirjoma huoneentaulu. 

Punainen elämänlanka näkyy myös teoksen takana.  

Outi kertoi sen tarinan: hänen anoppinsa oli kova määräilemään ja neuvomaan, kuinka miniän pitäisi tehdä asiat.  Seinävaate syntyi ikään kuin terapiana ja tekijänsä henkilökohtaiseksi huoneentauluksi, jotta oma tekemisen ja elämisen tapa ei unohtuisi.

Vielä yli sata vuotta sitten käsitöitä tehtiin ennen muuta siksi, että tarvittiin erilaisia talouden käyttötekstiilejä, joita kuitenkin pyrittiin myös koristelemaan eri tavoin.

Teollisen tekstiilituotannon jälkeen uniikeilla käsitöillä ei enää ole välitöntä "käyttöarvoa", mutta sitäkin enemmän näyttöarvoa. Siksi on mielestäni erityisen kiinnostavaa, että pehmeät naisten käsityötekniikat on nyt juonikkaasti valjastettu aktiivisen kantaa ottamisen alustaksi. 

Voiko käsialansa valita?

Melko usein minkä tahansa työn aloittamisen viivyttämiseksi keksii erilaisia verukkeita, joiden varjoilla voi lykätä työhön ryhtymistä.

Kaunokirjoituskäsialani on tärvääntynyt vuosien mittaan lähes lukukelvottomaksi.

Siksi ajattelin, että olisi hauskaa ja hienoa, jos löytäisin jonkin erityisen kauniin kirjasinmallin päättötyöhöni.

Isoja aakkosia ruotsalaisen Clara Claësonin Nya märkbok 
-kirjasessa vuodelta 1937.  

... nämäkin kirjaimet samasta vihkosesta.

Niinpä lähdin selvittämään, kuinka monenlaisia kirjasinmalleja kirjontaan on tarjolla.

Pirkanmaan kirjastojen varastovalikoimista niitä löytyikin sievoinen pino. Löysin myös kädentaitokirjahyllystäni muutamia vihkosia.

Selailin kirjasinmalleja viehättyneenä ja hoksasin, että valinnanvaraa on todella paljon. Perinteiset kirjaimet taipuvat todella moneen! 

Olen ollut varhaisesta nuoruudestani lähtien mieltynyt jugendin arkkitehtuuriin, huonekaluihin, värimaailmaan, ornamentteihin ja sisustustekstiileihin. Olisi hienoa valita lopputyöhön jokin jugend-tyylinen kirjasinmalli.  

Harjoitustyössä pyrin hieman tavoittelemaan  jugend-tyyliä, mutta en ollut aivan tyytyväinen lopputulokseen.

Lopullisen työn kirjasinmalli on luultavasti hieman kevennetty versio jugendista, ilman turhaa krumeluuria, mutta pikantisti silti omanlaisensa.

Pieniä aakkosia  ja nimikirjainten erilaisia sommitelmia 
ruotsalaisen Clara Claësonin Nya märkbok 
-kirjasessa vuodelta 1937.  

Kirjasinmalleja Kauneimmat nimikirjaimeni. 
Uusi nimikoimisopas -julkaisusta (Kustannus Oy Mantere 1954).  

Toisaalta ruotsalaisen Elsie Svennåsin ulkoisesti vaatimattoman näköiset 1950- ja 1960-luvulla julkaistut vihkoset paljastuivat todelliseksi  aarrearkuksi. Ne todensivat, kuinka lukuisilla eri tavoilla aakkoston kirjaimia voi varioida.

Ruotsalaisen Elsie Svennåsin nimikoimiskirjojen kirjasinmalleja 

Tosin monet Svennåsin hyvinkin tyylitellyt ja koristeelliset kirjainmallit on suunniteltu nimikirjainmonogrammeiksi, ei niinkään pidempien tekstien kirjasimiksi.  

Kirjasinmallissa pitää mielestäni olla asennetta ja ryhtiä. 

Kirjainten  tehtävänä on myös tukea valitun tekstin iskuvoimaa ja tehoa.

Yhtyneiden kuvalehtien todennäköisesti irtonumeromyynnissä olleessa vuonna 1970 
julkaisemassa Nimikointia. Uusia ja vanhoja kirjaimistoja nykyaikaiseen nimikointiin
-lehdessä on selvästi päivitetty nimikointiperinnettä uudelle modernille vuosikymmenelle. 

Antero Linkamon artikkelissa vertaillaan ruotsalaisten ja suomalaisten huoneentaulujen laatueroja. Linkamo puhuu myös huoneentaulun käsialasta ja tarkoittaa tulkintani mukaan ennen muuta työn tekijän kädenjälkeä kokonaisuudessaan: 

Kirjotun taulun käsiala ja sommittelu kertoo myös selvästi, onko tekijä saanut käsityökoulutusta sekä sen, onko ollut mahdollisuutta hankkia riittävän korkealaatuisia työaineita. Vertailu on osoittanut, että Suomessa näyttää olevan suhteessa enemmän yksinkertaisia ja hieman karkeatekoisia tauluja kuin Ruotsissa, jossa on runsaasti taitavasti kirjottuja kuvia mietelauseineen.

Ehkä Suomessa on oltu peräti luovempia huoneentaulujen kirjonnassa kuin naapurimaassa? Siksi en tietoisesti ole ajatellut pyrkiäkään täydelliseen ja harmoniseen lopputulokseen. Ja miksi niin tekisin, jos pyrin tiivistämään siihen palasen itseäni?  




Kirjaimet hukassa? Tutustu näihin:

Sara Claëson: Nya märkbok. Bokstäver, monogram och broderier för underkläder, linne och duktyg samt sport-, bad- och nattdräkter. Lars Hökerbergs bokförlag 1937.

Aino ja Juhani Hausmann: Ommeltavia kirjaimia, toinen painos WSOY 1952.

Kauneimmat nimikirjaimeni. Uusi nimikoimisopas. VI painos, Kustannus OY Mantere 1954.

Elsie Svennås: Nimikoimiskirja 2. Aakkoset sekä malleja vapaata ompelutapaa varten, Kauppiaitten Kustannus 1961. 

Elsie Svennås: Nimikoimiskirja, Kauppiaitten kustannus 1957.

Elsie Svennås: Näin nimikoimme I - II. Malleja vapaata ompelutapaa varten ja malleja kankaan sidokseen perustuvaa ompelutapaa varten, Kauppiaitten kustannus oy 1967.

Nimikointia. Uusia ja vanhoja kirjaimistoja nykyaikaiseen nimikointiin. Yhtyneet kuvalehdet Oy 1970.

Terttu Mäkelä & Leena Lampinen: Nimikointi, Weilin+Göös 1985.

Helena RaussiTihula & Juhani Seppovaara: Kirjotut kirjaimet, muistojen monogrammit, Tammi 1999.