Hellettä pakoon salaiseen puutarhaan

Punaista helmilankaa ei löytynyt Tampereelta lainkaan, joten sitä piti tilata lisää netin kautta.


Lankaa odotellessa Taito-lehden Salainen puutarha on jo edennyt näin pitkälle.

Malttamattomana ihmisenä en todellakaan kykene odottamaan syksyn lehtien kuva-aiheiden uusia kirjontaohjeita, joten eri kuva-aiheet täyttyvät omilla pistoilla.

Minä näen punaista

Käytän usein ilmaisua "punainen lanka" kiteyttäessäni elämän johtoteemoja tai oman työni ydintä.

Arjessa, elämässä ja työssä on oltava jokin punainen lanka, johtoteema, motiivi ja kirittäjä.

Punainen on mielestäni myös tunteen ja reagoinnin väri.

Siksi minulle oli alusta asti selvää, että käytän päättötyössä kirjotun tekstin värinä punaista lankaa.

Kuvaannollinen sanonta "Minä näen punaista!" sopii myös tavallaan päättötyön tekstin sanomaan.

Alunperin olin ajatellut leikitellä päättötyössä punaisen langan eri vivahteilla ja olin kevään mittaan kerännyt Nextiilistä ja hankkinut käsityöliikkeestä punaisen eri sävyjä mouline-lankoina.

Todennäköisesti päädyn kuitenkin käyttämään vain yhtä punaisen värisävyä. Harjoitustyössä  nimittäin huomasin, että sävyvivahteilla todellakin on merkitystä.

Vaaleampi okranruskea sopi paljon paremmin kankaan sävyyn kuin tummempi virheväri.

Olen vielä kahden vaiheilla, valitsenko mouline-langan vai helmilangan kirjontalangaksi.

Huoneentaulujen kulta-aikana käsityöliikkeiden ja -lehtien valikoimissa oli valmiita huoneentaulumalleja. Lankojen, pistojen ja värien valinta jäi kuitenkin useimmiten kirjojan tehtäväksi.

Antero Linkamo toteaa artikkelissaan, että usein huoneentauluissa värejä oli onnistuttu soinnuttamaan toisiinsa hyvinkin kauniisti, mutta toisinaan kirjojan värisilmä tai työhön löytyneet langat olivat jopa ristiriidassa keskenään.

Yritys ja erehdys

Käsityökoulussa korostetaan mallitilkkujen ja kokeiluiden merkitystä prosessin tärkeänä osana.

Usein malttamattomana haluaisin oikoa ja jouduttaa työn etenemistä.

Vaikka kirjonta on minulle entuudestaan tuttu tekniikka, halusin kuitenkin testata vaiheita harjoitustyössä. Olen tehnyt verraten paljon kirjontaa villalangalla, moderneja, naivistishenkisiä rekipeittokirjontakuvioita eri tarkoituksiin (esim. seinävaate ja tyynyjä).



Tekstiilien kierrätyspaja Nextiilistä löysin 25 centillä tukevahkolle lakanakankaalle kirjotun  pikku liinan, jossa oli oikealle ja vasemmalle kirjotut kasviaiheet ja niiden välissä tyhjää tilaa, mikä mielestäni suorastaan huusi mietelausetta väliinsä.

Harjoittelin mietelauseen jäljentämistä kankaalle erityisellä mallinsiirtokynällä ohuen kaavapaperin läpi silittämällä ja testasin samalla kolmisäikeisen mouline-langan toimivuutta. 

Alla mallipiirustus, joka siirtyi silittämällä kirjottavaan kankaaseen. 

Aloitin kirjomisen ulkona kirkkaassa auringonvalossa ja jatkoin kirjomista illalla sisällä.

Vasta aamulla huomasin, että käyttämissäni langoissa oli pieni sävyero. 

Mielestäni asemoin tekstin hyvinkin jämptisti kankaalle, mutta lopputuloksessa kirjaimet ovat erisuuruisia ja ylärivi viettää alaspäin. 

Vaikutelmaa vahvistaa varmsti vielä entisestään sekin, että kasviaiheet on kirjottu vinoon toisiinsa nähden. Ehkä siksi kirjontatyö on hylätty?

Tästä testikirjonnasta opin sen, että kirjonnassakin on oma rytminsä, eli kannattaa miettiä ennakkoon, alkaako kirjainta kirjoja ylhäältä alaspäin vai päinvastoin. Tärkeää on myös se, että noudattaa mallipiirustuksen ääriviivoja mahdollisimman tarkasti eikä lähde sooloilemaan kaarroksia hiukan toisin kuin mallissa. 

Väsyneenä, malttamattomana ja huonossa valossa ei kannata kirjoja ollenkaan.

Ja kannattaa myös puhdistaa silitysraudan pohja: siirtäessäni tekstiä silittämällä kankaaseen, siihen tuli tuhrua, joka ei lähtenyt pesussakaan pois.

Prosessin kannalta olennaista oli myös havaita, että muliinilanka on viheliäistä purkaa.

Ei haittaa, jos kapsäkki katoaa, se kyllä, jos kipinä

Kun on kiinnostunut jostain tietystä aiheesta, tuntuu, että sitä näkee ja kokee kaikkialla.

Luin äskettäin Kati Tervon romaanin Iltalaulaja (Otava 2017) suomalaisesta naistaiteilija Ellen Thesleffistä.

Tervon romaani kertoo osin fiktiivisesti Ellen Thesleffin elämästä kesällä 1945 hämäläisessä kesänviettopaikassa. Menneen elämän muistot siilautuvat nykyhetkeen ja luomisvimmaan.

Romaani tuntui vilisevän toinen toistaan hienompia elämänviisauksia, jotka voisi kirjoa huoneentauluksi:

Ihmisen pitäisi tyytyä vähään eikä hoopoilla.

Itse väsäämällä saa sellaista kun haluaa.

Kun seisoo omilla jaloillaan, syntyy jälki.

Yritin etsiä Näsinlinnankadun Nappipuodista Käsi kauniin tekee -harjoitustyöhön sopivan sävyistä mouline-lankaa.

Kauppaan tuli hieman minun jälkeeni tuttu korutaiteilija, jonka kanssa antauduin oitis keskusteluun ja kerroin, mitä asiaa olen kaupassa toimittamassa.

Puhe kiertyi nopeasti työnkuvaamme, josta löytyy paljon yhteisiä nimittäjiä: korutaiteilija kiteytti, että vaikka koti on pitkien työpäivien takia jatkuvassa kaaoksesa ja tulevaisuus näyttää välillä epävarmalta, niin työtilausten kuin taloudellisen toimeentulonkin kannalta, niin tärkeintä on, että aina aamulla herätessään tietää mitä tekee ja nauttii siitä täysin palkein.

Huomasin nyökytteleväni entistä kiivaammin ja kerroin, että juuri tätä oivallusta haluan tuoda myös päättötyössäni esiin.

Ennen kuin tiemme erkanivat, huikkasin vielä lupauksen kutsua hänet päättötyön käsittelyä kuulemaan.

Kati Tervon romaanissa Ellen Thesleffkin toteaa: 

Ei haittaa, jos kapsäkki katoaa, se kyllä, jos kipinä.