Iloinen ja hyvä sitä ihmisen olla pitää
Tampereen Työväenteatterin Tytöt
1918 -musikaalissa on kohtaus, jossa tehtaan tyttöjen asuntolan
vanhempi nainen kirjoo seinävaatetta, jossa on teksti
"Iloinen ja hyvä sitä ihmisen olla
pitää"
Sama kohtaus löytyy Anneli Kannon Veriruusut -romaanista (Gummerus
2008), johon musikaalikin perustuu.
Valkeakoskella asuva Sigrid saa pestin
Tampereen kenkätehtaalta. Hän vierailee työkaverinsa Halmisen Martan luona
yhteiskommuunissa:
Sängyn yläpuolella oli huoneentaulu. Siihen oli
kirjottu auringonlasku, oikeassa reunassa puu pursuili punaisia kukkia, ja
kuvan keskellä pieni, hyvin ohutjalkainen tyttö ojensi kukkia raidalliseen
mekkoon pukeutuneelle äidilleen. Alareunasssa luki: Iloinen ja hyvä ihmisen olla pitää.
Pirtin ja kamarin välisen oven ylåpuolella oli toinen
taulu, oikein kehystetty ja lasitettu sekin. Siinä ei ollut kuvaa vaan siihen
oli vanhanaikaisin kirjaimin ommeltu pitkä lause: Me olemme kaikin tavoin
ahtaalla, mutta emme umpikujassa. Vieläpä tuvankin puolella oli huoneentaulu
ruokapöydän ylåpuolella. Siinä huivipäinen nainen kiskoi hampaat irvessä muutta
päättäväisesti veneen airoja myrskyävällä järvellä ja lokit leijuivat hänen
ylåpuolellaan. Sortumatta souda vaikka ois vastatuulta, taulu kehotti.
Huoneessa oli kuumaa ja kosteaa. Hiki kohosi Sigridin
nikaan sillä kotonaan hän oli tottunut viileään. Aliina ei raaskinut lämmittää
ja puolusteli sitä väittämällä, että kylmä oli terveydelle hyväksi ja karkotti
syöpäläiset.
– Mää on itte noi taulut ommellu ja kuvat
keksiny omasta päästä, kehui lyhyt, pyöreänaamainen nainen, joka hämmensi
velliä.
Erilaisia elämänviisauksia sisältävät kirjotut seinävaattet olivat Suomessa
erityisen suosittuja 1900-luvun alussa.
Tytöt -musikaalin loppupuolella
on kohtaus, jossa seinävaatteen kirjonut punaisten puolella ollut
nainen riuhtaisee sen pois seinältä ja kehottaa muita käyttämään sitä
lattiarättinä.
Punaiset ovat hävinneet sodassa.
Kovia kokenut ja läheisiään sodassa menettänyt nainen ei halunnut
enää pitää myönteiseen elämänasenteeseen kannustavaa seinävaatetta kotinsa
seinällä.
Nuorempi asuntolan tyttö ryhtyy kirjojaan
uutta seinävaatetta, jonka teksinä on "Ihmiseksi kehittyy hitaammin kuin
tappajaksi".
Tätä kohtausta ei Anneli Kannon romaanista
löydy.
Motto on musikaalin ohjanneen ja
käsikirjoittaneen Sirkku Peltolan oma kiteytys sisällissodan traumoista.
Näin kantaa ottavia ja pessimistisiäkin
lausahduksia tuskin oli tapana seinävaatteisiin kirjoa.
Aion selvittää päättötyön aikana myös tämän käsityöperinteen historiaa
Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti