Tuumasta toimeen ja vähän toiseenkin

Nyt olen pähkäillyt ihan tarpeeksi. 

Tuumasta toimeen. 

Yrityksen ja erehdyksen jälkeen päädyin kuitenkin tekemään tekstin ketjupistoilla.

Ensin tuntui siltä, että luovutan liian helpolla. 

Kirpputorilta ostamani pyyhe tuntui ostohetkellä lähes käyttämättömältä: ehkä se oli mankeloitu kovaksi. 

Kun lähdin aloittamaan kirjontaa hellepäivänä, huomasin kankaan pehmenevän käsissäni nopeasti. 

Suunnittelemani varsipistot eivät luontuneet kankaalle lainkaan ja pelkäsin, että monet purkamiset haperruttavat kankaan lopulta kokonaan.

Ketjupistoilla sain kirjaimiin toivomaani jugend-henkisyyttä.

Kahden-kolmen intensiivisen ulkokirjontahetken jälkeen tuli kuitenkin stoppi: punainen helmilankavyyhtini loppui ennen neljää viimeistä kirjainta.

Tällä viikolla sain myös ulos kirjontaseuraa, kun esikoistytär tuli lomailemaan. 

On ollut hauskaa seurata ensi kertaa kirjontaa kokeilevan  heittäytymistä itselleen entuudestaan vieraaseen tekniikkaan. 

Ja tietysti minäkin nyt lankojen loppuessa intouduin aloittamaan Taito-lehden Tiia Erosen Salainen puutarha -tyynynpäällistä... 

Sanat, joiden takana seison

Antero Linkamon artikkelissa mainitaan osuvasti, että "tekstin mahdollinen läheisyyys kirjojalle oli varmasti tärkeä peruste mallin valinnalle". 

Kirjojan on oltava kirjomansa väitteen, tokaisun, viisauden, kehotuksen takana. Sen on sovittava hänen arvo- ja aatemaailmaansa.

Suomessa huoneentaulujen tekstit ammensivat joko Raamatusta tai omasta elämästä ja kodin piiristä. 

Tyypillisiä huoneentaulun tekstejä ovat olleet esimerkiksi nämä Onerva Lääperin Kirjo mummolan malliin -kirjasta löytyvät tekstit:

Aamuhetki kullan kallis  
Ahkeruus kovan onnen voittaa 
Joka aamu armo  uus  
Herra varjele kotiamme 
Herran haltuun  Usko, toivo ja rakkaus
Jumala on rakkaus 

Kotini on linnani 
Oma koti kullan kallis 
Oma tupa, onnen lupa 

Yhteiskunnallinen kantaaottavuus oli hyvin pidättynyttä.

Linkamo mainitsee omasta ainestostaan vain yhden poliittisesti värittyneen huoneentaulun: Sorretuille oikeutta!

Nykyisenä visuaalisuuden kyllästämänä aikana tekstit ympäröivät meitä kaikkialla. 

1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä huoneentaulu saattoi olla ainoa seinälle nostettu teksti, ja siksi myös sen viesti haluttiin valita tarkasti.

Suomen itsenäistyessä huoneentauluihin kirjottiin myös entistä isänmaallisempia säkeitä: 

Suomea lemmi ja suojele, totuuden puolesta taistele.   

Suomen kieli, Suomen mieli.  

Niiss´on suoja Suomenmaan!    

Suomi suloinen maa, rakkahin kaikista.

Karjalan evakot saattoivat kirjoa huoneentauluihinsa haikean muiston rajan taakse jääneistä kotiseuduista:

Vienan rannalla koivun alla kuulin laulun kaunihin.  

Aurinkoisen taivahalta vaipuessa aaltoihin.   

Valitsemani motto liittyy kriitikkokollega Ville Hännisen kanssa käymääni sähköpostiviestittelyyn parin vuoden takaa. 

Olin laatimassa apurahahakemusta ja painiskelin melko syvissä vesissä ammatti-identiteettini kanssa. Ville kommentoi tuntojani lyhyesti kahdella virkkeellä, jotka tiivistivät mielestäni jotain hyvin olennaista omasta ammatti-identiteetistäni ja tekemisen tavasta. 

Samat sanat pätevät myös sellaisenaan käsitöiden tekemiseen.

Olen paljastanut tekstin vasta harvoille, ja siksi minua jännittää toimiiko teksti muidenkin mielestä yhtä hyvin kuin omasta mielestäni...